Eilen käytiin Ansan kanssa agilitytreeneissä tekemässä kaikenlaisia pentuagijuttuja. Tässä vähän listaa:

-pussia otettiin ekaa kertaa. Ansa rakastaa putkea, joten pussikaan ei tuottanut ongelmia. Vielä ei kuitenkaan laskettu kangasta alas asti.

-treenattiin rengasta irtorenkaalla siten, että rengas oli ihan maan tasalla. Ei tarvinnut kuin muutaman toiston  niin neiti hoksasi idean ja rupesi itse tarjoamaan suoritusta.

-takaakiertoa otin yhden siivekkeen avulla. Jostain syystä vasemman siivekkeen takaakierto oli Ansalle loogisempi kuin oikean siivekkeen takaakierto. En tiedä johtuisiko seuraamistreenistä, jota tehdään imuttamalla, että vasen puoli tuntuu helpommalta ja luonnollisemmalta.

-myös keppien sisäänmenoa treenailtiin kolmella kepillä. Odotin, että neiti oma-aloitteisesti laittaa nokkansa ekaan väliin, jolloin naksautin ja annoin makupalan toisesta välistä. Tämäkin meni tosi nopeasti Ansan tajuntaan:) Itse keppitreenit aloitetaan vasta kun Ansa on vuoden ikäinen, mutta sisäänmenon ajattelin treenata kaikista kulmista jo valmiiksi.

Täytyy kyllä ihastella ja hämmästellä tuota oppimisnopeutta! Tosin minun täytyy olla myös tarkkana ettei virheitä pääse syntymään, koska oppii nekin varmasti todella nopeasti. On myös ilo touhuta pennun kanssa kentällä, koska se ei lähde huitelemaan toisten luokse, vaikka olisikin vapaana. Tietää, että mulla on makupalat ja lelu. Leluun varsinkin on ihan hulluna:)

Tässä vielä kuva eiliseltä kun yritin ottaa nättejä poseerauskuvia neitistä :

IMG_0353.jpg