Keskiviikkona treenailtiin agia Onnin kanssa ja tehtiin kaksi kertaa sama rata. Rata oli tasoltaan kolmosten rata ja muutama kinkkinen kohtakin oli... Huomasin (TAAS), että niitä käännöksiä, käännöksiä. Tällä kertaa ongelmaksi muodostui siivekkeen ympäri kääntyminen kun tultiin hypylle kovalla vauhdilla. Onni teki iiiiison kaaren kun itse en ehtinyt hidastamaan. Tämä on kyllä aikasta kinkkinen ongelma, koska jos kerkeän hidastamaan, on käännös hyvä. Mutta jos olen sekunninkin myöhässä niin kaarre on aikasta laaja. Huoh... Täytyy koittaa ensi kerralla siten, että sanon nimen ennen hyppyä, josko se auttaisi.

Kontaktit myös läpijuostiin ekalla radalla, Onni kun luuli olevansa kisoissa! Treeneissä en siis saa sitä juoksemaan kontakteja läpi, mutta kisoissa on ihan tuuripeliä, pysähtyykö vaiko ei. "Onneksi" kuitenkin juoksi läpi treeneissä niin pääsin kertomaan koiralle, että ei näin:P Kyllähän se kontakteille osui, mutta ei pysähtynyt, niinkuin pitäisi. Tämä on varmasti ikuisuusongelma meillä! Tekniikkana siis two on-two off, mutta tosiaan kun koira kerkesi nuorempana oppiman, että kisoissa voi tulla alas korkeelta ja kovaa. Kontakteja siis työstetään jatkuvasti...

Ansa kävi myös treenaamassa perjantaina. Tarjoaa itse keppien sisäänmenoa ja putkeen olisi jatkuvasti menossa. Takaakierron tekee vauhdilla kun tietää saavansa palkaksi lelun, jota sitten saapi repiä. Tämä tyttö on kyllä helppo kouluttaa lelulla kun into on niin suuri!

Jälkeä ollaan myös käyty tekemässä ja edelleen Ansan kanssa ongelmana ryysiminen, joka alkaa olla jo todella törkeää. Vetää kuin höyryveturi, mutta pysyy kuitenkin hienosti jäljellä. Tähän kun jotain keksisi, ideoita kenelläkään?

Tässä vielä kuvia kun kävin koirien kanssa mökillä:

oam4.jpg