Tiia Vitikainen piti meille agivalmennuksen 7.10 ja oli taas oikein antoisa valmennus! Tulipa yksi uusi, erittäin tehokas ohjauskuviokin mukaan treenattaviin asioihin  Sain myös hyvän vinkin putkella leikkaamiseen.. Onnihan siis kääntyy suorasta putkesta aina vasemmalle, vaikka leikkaisinkin takana ja pitäisin kunnon älämölöä... Teenkin jatkossa persjätön aina jos ehdin ennen putkea, se nimittäin auttoi Onnia kääntymään oikeaan suuntaan.

Tänään oltiin kans kisaamassa HuPulla ja läskikshän se meni! Ekalla radalla (D-agirata) hyllytettiin hienosti jo toiselle esteelle.. Rupesin tekemään vekkiä ja olinkin videolta katsottuna hieman koiran hyppylinjan edessä. Joten Onnihan nohevana poikana tarjosi siihen takaakierron. Samalla radalla aloitti kepit hyvin, mutta jostain mystisestä syytä hyppäsi pois kolmannen välin jälkeen. Ja no, lopetettiin sitten kuudennen esteen jälkeen kun hommasta ei tullut yhtikäs mitään!

Seuraavalle radalle (E-agirata) lähdimme ja alku menikin aikasta lupaavasti. Koira kääntyi hyvin ja oli kuulolla. Muttah.. Sitten taas jostain syystä Onni ei irronnutkaan yhdelle hypylle ja jouduttiin tekemään se uudestaan. Hyppäsi mokoma myös puomin kontaktin! Aloitti hidastamaan hyvin alastulolle, mutta minä kehuin liian aikaisin ja pomppasi justiinsa ennen kontaktialuetta pois... Mitä tästä opimme? Älä kehu koiraasi radalla (tai kehu, mutta älä liian aikaisin..) Tällä radalla sentäs päästiin maaliin asti 15 vp:llä! En muista enää, mistä yksi vitonen tuli.

Viimeisenä oli hyppyrata (F) ja se menikin tosi hyvin! Ainoastaan yhdessä kohdassa Onni teki pitkän kaarroksen, koska olin itse himppasen myöhässä. Myös kaksi rimaa tuli alas.. Ensimmäinen, koska laskin käteni hypyn päällä alas ja toinen, koska lähdin vedättämään ja veikkaanpa, että ekan riman tiputus sekoitti Onnin rytmin (molemmat tiputukset siis peräkkäisillä hypyillä). Eli tuloksena 10 vp, mutta silti rata oli varsin onnistunut

Seuraavat kisat sitten Kajjaanissa marraskuun puolella!