Ansa aloitti juoksunsa viime viikon tiistaina, joten nytpä tuleekin sitten taukoa treeneissä käynnistä. Voi kurjuus!

Onneksi sentään kotona voi treenata ja olenkin päässäni kehitellyt treeniohjelman kotioloihin. Ja tietenkin käydään tottistelemassa ulkokentällä.

Eli, näitä asioita treenaan juoksujen aikana:

-voittajan ja evl:n kaukoja lähietäisyydellä. Ollaan jo tehty paljon, mutta vaatii miljoona toistoa ennenkuin voin etäisyyttä kasvattaa.

-avoimen kaukoja hieman maltillisemmaksi seuraavaa koetta varten. Nyt istumaannousussa meinaa takapää hieman hypätä maasta, mutta vaihtovälin pidentäminen auttoi tähän.

-noutoa ja erityisesti palautusta. Viimeksi sunnuntaina otin noutoa ja aivan upee! Meni vauhdilla ja toi vauhdilla. Muutamaa metriä ennen vapautin "zip" käskyllä, jolla saa ampua leluun kiinni. Eteentulot ja vauhdin treenaan siis erikseen ja tietenkin välillä on molemmat yhdistettävä. Enimmäkseen kuitenkin treenataan palasissa.

-ohjatun noudon kapulat tilasin ja nyt ruetaan sitäkin treenailemaan! Siinä tuskin ongelmia tulee, suunnat lukee hyvin ja noutohan onkin hyvällä mallilla. Merkille meno myös onnistuu ilman kapuloita, mutta into kapuloille on niin kova, että vien merkille ihan nenästä kiinnipitäen

-myös jäävät liikkeet otan työn alle, maahanmeno ja seisominenhan luonnistuu. Istuminen treenataan nyt myös kuosiinsa ja teroitetaan belgin päähän, mitä mikäkin käsky tarkoittaa.. Sillä kun on ollut vähän yliyrittämistä ja tekee sen liikkeen, mikä ekana päähän tulee

Mutta eij taida tulla näillä treeneillä tylsää juoksutaukoa!