Ollaan treenailtu Ansan kanssa ylempien liikkeitä ja täytynee välillä ihan pohtia ja miettiä, kuinka menee ja kuinka jatketaan. Alla selitykset kuvin, kaikki kuvat Erja Juvakka.

Tunnari

Tällä hetkellä ollaan pisteessä, että vieraat ovat levällään ja vien itse oman. Aloitan aina hieman kauempaa ekalla kerralla ja sitten laitan oman seuraavalla toistolla lähemmäksi vieraita. Ansa osaa haistella oman ja palauttaa sen. Mutta.. Se haistelu! Vai pitäiskö sanoa, että maistelu? Eli saattaa maistella vieraita ennen kuin nappaa oman suuhun. Tähän ajattelin kokeilla kippoja, jotka ovat kapuloiden päällä. Kun merkkaa oman niin naksautan ja palkkaan. Tällä koitan tuoda tiettyä rauhallisuutta ja tarkkuutta liikkeeseen sekä tietty kipot estävät kapuloiden maistelun. Noin muutoinkin vire saisi olla paljon matalampi tunnariin.. Täytyy nyt konsultoida viisaampia ja kysellä, kuinka tuota valtavaa viretilaa saisi tähän liikeeseen matalammaksi.

 

Ruutu

Ollaan treenattu sekä voittajan että evl:n ruutua. Voittajan ruutu onnistuu hienosti; Ansa menee kovalla vauhdilla ruutuun ja pysähtyy hyvin. EVL:n ruudun kanssa ongelmaa tuottaa välillä merkin ja ruudun erottaminen.. Menee siis merkille hyvin, mutta ruutuun mennessä tarjoaa pysähtymistä jomman kumman takatötterön luokse. Täytyy nyt kovasti vaan selkeyttää ja tehdä eroa ruudun ja merkin välille niin eiköhän tämä tästä. Mun täytyy itse myös treenata pysäytyksen ajoitusta. Ansa kun menee kovalla vauhdilla ruutuun niin mun täytyy rueta pysäyttämään jo ennen ruutua, että koiralla on mahdollisuus pysähtyä ruudun sisään. Ajoitustreeniä siis ohjaajalle! Maahanmenoja ruudussa en ole juurikaan ottanut, koska Ansa on ennakoinnin mestari. Kerran otin ja sen jälkeen tarjosi kahdesti maahanmenoa.. Eli, kyllä se sen osaa, mutta en kauhiasti sitä viitsi treenata.

Tässä kuvassa olen pysäyttänyt koiran liian myöhään:

Tässä taasen on hyvässä kohdassa ja palkka lentää! Ihastuttava ilme mun koiralla

Seuraaminen

Seuraamisen kiemurat onnistuvat myös hyvin. Ainut ongelma on peruutuksessa.. Ansa hieman yliperuuttaa ja näin ollen istuminen on sitten hidas ja perusasento valuu turhan taaksen. Täytyy tähän nyt keksiä jotain apua. Noin muutoin olen erittäin tyytyväinen seuraamiseen; tarkkaavainen, vietikäs, teknisesti hyvä. Tokokokeissa todennäköisesti tulee sanomista tiiviistä seuraamisesta, mutta itse tykkään tiiviistä seuraamisesta enkä aio rueta hinkkaamaan koiraa kauemmaksi jalasta.

Ja lopuksi vielä palkkausta: