Tapasimme perjantaina tokotreeniporukalla ja sainkin paljon uutta ajateltavaa, kiitosta vaan siis koko porukalle  Tässä vaiheessa lienee järkevintä tehdä lista nykyisistä asioista, jotka sujuvat tokon parissa ja sitten lista niistä "kosahdusaroista" piirteistä.

Hyvin menee!

+ Ansan motivaatio - se ei koskaan lopu kesken

+ Hyvä ruudun hahmotus - Ansa löytää ruudun helposti katseellaan eikä minun tarvitse suunnata sitä

+ Liikkeestä istuminen - Nopea ja painopiste on oikea

+ Luoksetulo - Itse täytyy vaan opetella pysäyttämään oikeassa kohdassa, ts. täytyy opetella antamaan pysähdysmerkki kun koira on kartion kohdalla

 

Ei mene ihan hyvin, mutta ei ihan metsäänkään!

+/- Tunnari - Tällä hetkellä toimii hyvin, mutta en voi vielä luottaa 100% eli tarkkana on oltava

+/- Metallinouto - Toimii toisinaan, toisinaan taas tökkii. Useimmiten Ansa palauttaa kapulan eteeni ilman ongelmia, joskus taas kapulan ällöttävyys saa yliotteen ja se tippuu matkalle, josta se sitten palautetaan kuitenkin. Tähän vaan lisää palkkausta luovutusasennosta ja ainoastaan silloin kun metalli EI tipu matkalla.

+/- Ruudun loppu - Olen treenannut tätä todella vähän ja se näkyy. Ei ihan osu heti oikeaan paikkaan, joten lisää vaan treeniätreeniätreeniä.

+/- Kauko-ohjaus - Onnistuu jos vire ei ole liian korkea. Jos taas vire huitelee taivaissa, menee homma puihin ja alkaa teputus. Alempana lisää vireen hallinnasta...

 

Ja saattaapi mennä metsään!

- Viretila - Ajoittain on ongelmana liian korkea vire. Silloin on seuraaminen aivan tuhottoman tiivis ja meinaa pukata ääntä sivullesiirtymisissä. Nyt on mietinnän paikka, millä saan alennettua virettä ennen kokeen alkua SEKÄ kehässä jos vire meinaa nousta liian korkealle.. Kiva, että koiralla on motivaatiota ja viretilan saa helposti ylös (=liiankin ylös). Mutta olisi tosiaan kiva oppia myös vääntämään jostain vivusta, jolla sen vireen saisi pari pykälää alemmaksi.

- Sivullesiirtymiset - LoiksPoiksKoiks! Komea pomppu tulee kun tehdään pidempää treeniä. Auttanee jos teen pelkkää tekniikkaa sivullesiirtymisissä hetken ja muistan vaan ahkerasti auttaa sen alussa oikeaan paikkaan makupalakädellä.

Näiden asioiden lisäksi keskusteltiin asioiden yleistämisestä. Ja sitäKÄÄN ei olla hirmuisasti mietitty. Hyvä idea tuli esiin ja se on tällainen esimerkiksi:

- Seuraaminen palkatta

- Ruutu palkatta

- Kaket ja palkkaus

- Istuminen palkatta

- Metallinouto palkatta

- Kaket ja palkkaus

Tämän avulla oppisin varmana säätelemään koiran viretilaa ja asioista tulisi enemmän ennalta-arvaamattomampia Ansalle. Kakeja tulen jatkossa myös treenaamaan siten, että heitän esmes pallon taakseni ja silti ne kaket on vaan maltettava tehdä loppuun. Sen jälkeen saakin vapautuksen palkalle. Nyt olen "pelännyt" palkan paikan vaihtoa ja se on oikeastaan aina ollut joko Ansan takana tai minun kädessä.

Eli tuleva TOKORESEPTI on seuraavanlainen:

1. Mieti vireenhallinnallisia asioita - Mitä asioita pystyn tekemään, joilla saan vireen laskemaan ja millä pystyn estämään ettei höyryä tule liikaa? Suurin osa ongelmistamme tulee juurikin jos vire on liian korkea!

2. Asioiden yleistäminen ja yllätyksellisyys - "Pakota" koira kuuntelemaan tekemällä asioista yllätyksellisempiä, vaihtele palkkaustyyliä ja -paikkaa, vaihtele liikejärjestystä, älä jumahda samaan tuttuun ja turvalliseen kaavaan!

Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta ei sitä taatusti ole.. Nyt sitten vaan omat aivonystyrät töihin ja sassiin!!

Välillä tuntuu kuin että päätänsä... hankeen?... hakkaisi tokon kanssa!